Joulujuhla suloisin kaikkien lasten koteihin

35,00 160,00 

Ole mukana auttamassa vainottua kirkkoa

“Jeesuksen syntymäjuhla on ilon juhla. Joulu merkitsee minulle sitä, että saan olla oman perheeni kanssa”, kertoo 12-vuotias Daniela Kolumbiasta.

Hänelle joulu ei kuitenkaan ole enää koskaan samanlainen kuin ennen. Huumejengi tappoi Danielan isän, koska tämä julisti pelotta evankeliumia.

Daniela itkee ajatellessaan isäänsä, mutta Open Doorsin avulla hän on saanut kokea taivaan valoa ja rauhaa. Nyt hänellä on turvallisempi koti ja hän on saanut osakseen huolenpitoa sekä traumaterapiaa lastenkeskuksessa Kolumbiassa.

Open Doorsin visio on, että jokaisesta vainoa kohdanneesta lapsesta huolehditaan ja häntä suojellaan. Jokaisen vainotussa perheessä kasvavan lapsen pitäisi saada kokea olevansa rakastettu. Lue koko artikkeli.

Kirkon tulevaisuus on heidän varassaan.

  • 35 eurolla saa Raamatun 10 lapselle, jotka ovat joutuneet vainon kohteeksi.
  • 50 eurolla saa joululahjan vainon uhriksi joutuneelle lapselle merkiksi siitä, että heidän kirkkoperheensä rakastaa heitä.
  • 160 eurolla vainon uhriksi joutuneen kirkon työntekijän lapsi pääsee kuukaudeksi suojaan, hoivaan ja koulutukseen Kolumbian lastenkeskuksessa.
Poista
tuotetunnus (SKU) APU-JOULU-2020 Osasto: